Tiistai 7.9.2010
Lähdimme varhain tiistaiaamuna ajelemaan kohti pohjoista. Matkalaisia otimme kyytiin aina Kajaania myöten, jonka jälkeen ensimmäinen tauko pidettiin Kontiomäen Shellillä. Matka jatkui Suomussalmen kautta ja n. 30 km Suomussalmelta pohjoiseen pysähdyimme katsomaan Reijo Kelan suunnittelemaa tilataideteosta, joka on nimeltään ”Hiljainen kansa”.
Pienen virkistävän ”happihyppelyn” jälkeen jatkoimme matkaa Kuusamoon, jossa ruokailimme hotelli Kuusamon Torero-ravintolassa. Ruokailun jälkeen pidimme vielä Kuusamon keskustassa tauon, jotta matkustajat saivat vaihtaa Norjan kruunuja. Kuusamosta matka jatkui Kemijärvelle, jossa vietettiin vielä taukoa kahvia juoden ja pientä iltapalaa ostellen. Kemijärveltä suuntasimme aurinkoisessa säässä kohti Pyhätunturia, jonne saavuttua majoituimme Best Western hotelli Pyhätunturiin.
Keskiviikko 8.9.2010
Aamiaisen jälkeen lähdimme syksyisiä maisemia ihaillen Luoston kautta Sodankylään, jossa
kävimme tutustumassa Sodankylän vanhaan kirkkoon. Se on Lapin vanhin jäljellä oleva
puukirkko vuodelta 1689 ja todella näkemisen arvoinen paikka.
Vierailun jälkeen vietimme vielä vapaata aikaa Sodankylän keskustassa. Sodankylästä jatkoimme matkaa Vuotson kautta Tankavaaraan, jossa kävimme Koilliskairan luontokeskuksen auditoriossa katsomassa Urho Kekkosen kansallispuistosta kertovan filmin. Nähtyämme videon matka jatkui Kaunispään huipulle. Koska ilma oli huippuhyvä, niin tietysti maisemat olivat myös sen mukaiset.
Torstai 9.9.2010
Aamupalan nautimme hotellin ravintolassa, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan Ivalon kautta Myössäjärvellä sijaitsevalle Karhunpesäkivelle. Osa reippaista matkalaisista nousikin rappuja pitkin ihan itse kivelle asti ja osa katseli, mitähän ostettavaa matkamuistomyymälästä löytyisi.
Tämän jälkeen matka jatkui Inarin, Kaamasen ja Karigasniemen kautta Norjan puolelle Karasjoelle, jossa kävimme Sami Parkissa. Sami Parkissa joimme kahvit ja tarjolla oli myös matkamuistoja, lahjatavaroita ja kauniita hopeakoruja, jos halusi ostaa mukaansa. Karasjoelta suuntasimme Lakselvin kautta Porsangervuonoa seuraillen Skaidiin ja edelleen Kvalsundin sillan kautta Kvalöyan saarelle ja Hammerfestiin. Hammerfestissa oli katujen kunnostustyöt vähän sotkemassa bussilla ajoa, mutta pääsimme kuitenkin jalkaisin Kulttuuritalolle. Sieltä pääsimme kuitenkin bussilla pois ja vielä paikallisen oppaan Marian johdolla.
Oppaan mukana kävimme aluksi Jääkarhumuseossa, jossa sai katsoa museon tarjontaa
ja ostaa matkamuistoja. Tutustumisen jälkeen lähdimme oppaan johdolla kiertämään
Hammerfestin kaupunkia. Kävimme Meridiaanipatsaalla ja kalastajakylässä Marian kertoessa kaupungin faktoja ja tarinoita. Lopuksi kävimme näköalapaikalta katsomassa Hammerfestin kaupunkia. Ilma oli aurinkoinen ja upea ja Maria kiittelikin kun toimme auringon mukanamme myös heille. Opaskierroksen jälkeen illalla majoitimme keskustassa sijaitsevaan Rica Hotelliin, jossa nautimme päivällisen noutopöydän antimista.
Perjantai 10.9.2010
Aamiaisen jälkeen lähdimme aikaisin ajelemaan Skaidin kautta Altaan. Altaan saavuttua pidimme noin tunnin verran taukoa, jotta olimme taas virkeitä jatkamaan matkaa kohti Kautokeinoa.
Alkumatkalla on jylhiä maisemia ja tien näyttävin osa onkin kuohuva joki Trangdalenin ahtaassa kuilussa.
Kautokeinoon saavuttua kävimme tutustumassa Juhlsin Hopeapajaan, jossa meille oli pienimuotoinen opastus tästä arkkitehtuurisestikin mielenkiintoisesta rakennuksesta. Opastuksen jälkeen jäi vielä ostosaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti