Torin laidalta matkustajasatamasta nousimme m/s Elviiran kyytiin, joka tarjosi upean maisemaristeilyn kauniissa Pihlajaveden saaristossa. Reitti kulki muun muassa Olavinlinnan ohi, joka oli vaikuttava näky vesiltäkin katsottuna. Tunnin kestoisen risteilyn aikana kuulimme myös kattavan tietopaketin Savonlinnasta sekä Saimaan vesistöalueesta.
Risteilyn jälkeen siirryimme Olavinlinnaan, jossa oli mahdollisuus osallistua linnan opastetulle kierrokselle. Linnoitusta alettiin rakentaa 1400-luvun loppupuolella Savon alueen turvaksi ja se kätkee sisälleen keskiaikaista, niin arkisten askareiden kuin tykkien jylinän tunnelmaa.
Nykyään matkailukohteena olevaa Olavinlinnaa käytetään muun muassa Oopperajuhlien järjestyspaikkana, minkä huomasi meidänkin siellä vieraillessa. Tämän kesän Oopperajuhlat olivat siis ovella, ja saimme kuulla sivuohjelmana käyntimme ajan Carmen-oopperan kenraaliharjoituksia.
Savonlinnasta matkamme jatkui Kerimäelle, jossa poikkesimme Kerimäen puukirkossa. Se on maailman suurin puukirkko, jonne seisomapaikkoineen mahtuu jopa 5000 ihmistä. Pienen kylän mahtava kirkko on käynnin arvoinen kohde ja herättää välittömästi kokonsa puolesta huomiota.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti