keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulutervehdys

Pian on aika hiljentyä joulun viettoon, mutta sitä ennen olemme muun muassa uusineet hieman blogin ilmettä. Uusia tuulia on myös luvassa ensi vuoden puolella – kunhan vain ensimme kehittelemme ideoita eteenpäin kinkun sulattelun ohella. Otamme mielellämme kesänmatkaideoita ja muita toiveita huomioon, kun alamme heti vuoden vaihduttua täydellä teholla suunnittelemaan tulevan vuoden matkaohjelmistoa!

Jouluaattoaamuna meidän yksi bussimme suuntaa perinteisesti joulumatkalle, tänä vuonna kylpylähotelli Härmän Kuntokeskukseen. Linja-auto onkin jo koristeltu teeman mukaisesti:



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Oikein rauhaisaa joulunaikaa ja onnea uudelle vuodelle 2011!





Jouluterveisin,
Linja-autoliike E. Ahosen väki

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ruskamatka Suomen Lappiin ja Norjan Hammerfestiin 7.-11.9.2010

Tiistai 7.9.2010

Lähdimme varhain tiistaiaamuna ajelemaan kohti pohjoista. Matkalaisia otimme kyytiin aina Kajaania myöten, jonka jälkeen ensimmäinen tauko pidettiin Kontiomäen Shellillä. Matka jatkui Suomussalmen kautta ja n. 30 km Suomussalmelta pohjoiseen pysähdyimme katsomaan Reijo Kelan suunnittelemaa tilataideteosta, joka on nimeltään ”Hiljainen kansa”.


Pienen virkistävän ”happihyppelyn” jälkeen jatkoimme matkaa Kuusamoon, jossa ruokailimme hotelli Kuusamon Torero-ravintolassa. Ruokailun jälkeen pidimme vielä Kuusamon keskustassa tauon, jotta matkustajat saivat vaihtaa Norjan kruunuja. Kuusamosta matka jatkui Kemijärvelle, jossa vietettiin vielä taukoa kahvia juoden ja pientä iltapalaa ostellen. Kemijärveltä suuntasimme aurinkoisessa säässä kohti Pyhätunturia, jonne saavuttua majoituimme Best Western hotelli Pyhätunturiin.


Keskiviikko 8.9.2010

Aamiaisen jälkeen lähdimme syksyisiä maisemia ihaillen Luoston kautta Sodankylään, jossa

kävimme tutustumassa Sodankylän vanhaan kirkkoon. Se on Lapin vanhin jäljellä oleva

puukirkko vuodelta 1689 ja todella näkemisen arvoinen paikka.


Vierailun jälkeen vietimme vielä vapaata aikaa Sodankylän keskustassa. Sodankylästä jatkoimme matkaa Vuotson kautta Tankavaaraan, jossa kävimme Koilliskairan luontokeskuksen auditoriossa katsomassa Urho Kekkosen kansallispuistosta kertovan filmin. Nähtyämme videon matka jatkui Kaunispään huipulle. Koska ilma oli huippuhyvä, niin tietysti maisemat olivat myös sen mukaiset.

Huipulta ajoimme Saariselän matkailukeskukseen ja kävimme ruokailemassa Kieppi-ravintolassa. Ruokailun jälkeen majoituimme Saariselällä hotelli Riekonlinnaan. Majoittumisen jälkeen jäi vielä ulkoiluaikaa nauttia ruskamaisemista.


Torstai 9.9.2010

Aamupalan nautimme hotellin ravintolassa, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan Ivalon kautta Myössäjärvellä sijaitsevalle Karhunpesäkivelle. Osa reippaista matkalaisista nousikin rappuja pitkin ihan itse kivelle asti ja osa katseli, mitähän ostettavaa matkamuistomyymälästä löytyisi.

Tämän jälkeen matka jatkui Inarin, Kaamasen ja Karigasniemen kautta Norjan puolelle Karasjoelle, jossa kävimme Sami Parkissa. Sami Parkissa joimme kahvit ja tarjolla oli myös matkamuistoja, lahjatavaroita ja kauniita hopeakoruja, jos halusi ostaa mukaansa. Karasjoelta suuntasimme Lakselvin kautta Porsangervuonoa seuraillen Skaidiin ja edelleen Kvalsundin sillan kautta Kvalöyan saarelle ja Hammerfestiin. Hammerfestissa oli katujen kunnostustyöt vähän sotkemassa bussilla ajoa, mutta pääsimme kuitenkin jalkaisin Kulttuuritalolle. Sieltä pääsimme kuitenkin bussilla pois ja vielä paikallisen oppaan Marian johdolla.







Oppaan mukana kävimme aluksi Jääkarhumuseossa, jossa sai katsoa museon tarjontaa

ja ostaa matkamuistoja. Tutustumisen jälkeen lähdimme oppaan johdolla kiertämään

Hammerfestin kaupunkia. Kävimme Meridiaanipatsaalla ja kalastajakylässä Marian kertoessa kaupungin faktoja ja tarinoita. Lopuksi kävimme näköalapaikalta katsomassa Hammerfestin kaupunkia. Ilma oli aurinkoinen ja upea ja Maria kiittelikin kun toimme auringon mukanamme myös heille. Opaskierroksen jälkeen illalla majoitimme keskustassa sijaitsevaan Rica Hotelliin, jossa nautimme päivällisen noutopöydän antimista.


Perjantai 10.9.2010

Aamiaisen jälkeen lähdimme aikaisin ajelemaan Skaidin kautta Altaan. Altaan saavuttua pidimme noin tunnin verran taukoa, jotta olimme taas virkeitä jatkamaan matkaa kohti Kautokeinoa.

Alkumatkalla on jylhiä maisemia ja tien näyttävin osa onkin kuohuva joki Trangdalenin ahtaassa kuilussa.




Kautokeinoon saavuttua kävimme tutustumassa Juhlsin Hopeapajaan, jossa meille oli pienimuotoinen opastus tästä arkkitehtuurisestikin mielenkiintoisesta rakennuksesta. Opastuksen jälkeen jäi vielä ostosaikaa.



Kautokeinosta matka jatkui Suomen puolelle Enontekiön Hettaan, jossa ruokailimme Hotelli Jussan Tuvan ravintolassa. Ruokailun jälkeen suuntasimme Raattaman kautta Pallastunturille. Oli jo ilta, mutta kun ilma oli mitä mainioin, niin olihan sitä käytävä katsomassa Pallakselta upeita maisemia. Sieltä jatkoimme matkaa Leville, jossa majoituimme Sokos Hotel Levin huoneisiin.




Lauantai 11.9.2010

Nautittuamme aamupalan lähdimme kotimatkalle. Tällä kertaa aamu oli sumuinen, joten Levin huipulla emme sitten käyneetkään. Ajelimme Kittilän kautta Rovaniemelle, jossa kävimme Napapiirillä Joulupukin pajakylässä kahvilla ja ostoksilla.

Rovaniemeltä matkamme jatkui Ranuan kautta Pudasjärvelle, jossa pidimme seuraavan tauon. Tauon jälkeen jaksoimmekin ajella Puolangan ja Paltamon kautta Kontiomäen Shellille, jossa vielä ruokailimme. Tämän jälkeen matka jatkui kotipaikkakunnille, joille saavuimme illalla.


- Sari

tiistai 2. marraskuuta 2010

Syyskuulumisia

Näin se syksy on vain vierähtänyt vauhdilla ja vihdoinkin olemme saaneet päivitettyä kaikki kesämatkojen kuulumiset tänne blogiin. Sari reissusi koko syyskuun ahkerasti Lapissa ruskamatkoilla, ja ainakin Hammerfestin sekä Pykeijan matkoista on tulossa tuonnempana juttua tänne. Kuulemma oli ollut hieno ruska Lapissa!

Nyt marras-joulukuussa on edessä useita teatterimatkoja sekä suositut matkat Tampereen käsityömessuille. Ensi vuoden puolella on myös tasaiseen tahtiin teatterimatkoja: kestosuosikin Kvartetin ohella teatterinystäviä hemmotellaan muun muassa Tampereella Chicago-musikaalilla ja Hämeenlinnassa ”Niskavuori – Loviisan tarina” -juhlanäytöksellä. Huhtikuinen hiihtomatka Saariselälle on myös jo myynnissä ja se kannattaakin varata ajoissa, jos mielii Lapin keväthangille hiihtelemään. Lisätietoja matkoista löytyy tuttuun tapaan nettisivuiltamme ”Tulevat matkat” -kohdasta. Matkaideoita otamme myös mielellämme vastaan - niitä voi vaikka kirjoitella tänne blogiinkin!

Elokuussa kuvasimme yritysesittelyvideota ja tässä se olisi nyt vihdoin nähtävillä:

Mukavaa alkutalvea ja joulunodotusta toivottaen,

Hanne-Mari ja muu Ahosen poppoo

perjantai 29. lokakuuta 2010

Rauman Pitsipäivät 26.-27.7.2010

Heinäkuun lopulla suuntasimme länsirannikolle Raumalle, jossa oli tuolloin menossa 40. kerran järjestettävä Pitsiviikko. Kyydissämme olikin useita pitsinnypläyksen harrastajia, joille riitti näkemistä monissa Pitsiviikon eri näyttelyissä ja tapahtumissa. Perille saavuimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä, joten maanantai-illan aikana moni ehti käydä näyttelyissä ja ostaa kotiin viemiseksi pitsinnypläystarvikkeita.






40. juhlavuonna Rauman Pitsiviikko teki yhteistyötä Itävallan nypläys- ja pitsitaiteen yhdistyksen kanssa, mikä näkyi erityisesti Vanhan Raatihuoneen näyttelyssä.


Tiistaiaamuna lähdimme paikallisoppaan johdolla tutustumaan Rauman kaupunkiin. Kiertelimme ensin bussilla kaupunkia ja näimme muun muassa kaupungin elinvoimaisen teollisuusalueen. Bussikierroksen jälkeen pääsimme tutustumaan kävellen Rauman vanhaan kaupunkiin, joka kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Ainutlaatuinen vanha kaupunki on kieltämättä paikkansa ansainnut kyseisellä listalla, sillä puutaloalue on harvinaisen yhtenäinen ja laaja.









Rauman Pyhän Ristin kirkossa on aina eräs vakioveisaaja


Kaupunkikierroksen jälkeen jäi vielä aikaa kierrellä vapaasti kaupungilla. Sää oli yllättävän pilvinen ja helteisiin tottuneena jopa koleahko.. ja samaan aikaan itäisemmässä Suomessa rikottiin kirkkaasti hellelukemia. Säätilan muuttumisen lämpimähköstä suorastaan trooppiseksi huomasi kotimatkan aikana; Rauman +19 asteen jälkeen Tampereella lämpötila hipoi 25 astetta, kun taas Jyväskylässä vielä iltaseitsemän aikaan lämpötila kieppui kolmissakymmenissä. Huh, hellettä!

- Hanne-Mari

lauantai 9. lokakuuta 2010

Suomen ja Norjan Lappi 26.-30.7.2010

Maanantai 26.7.2010

Lähdimme aurinkoisena maanantaiaamuna ajelemaan kohti pohjoista. Pidimme Pulkkilassa tauon ja jatkoimme matkaa Kemin kautta Tervolaan, jossa ruokailimme Neste Tervakuksassa. Maittavan aterian jälkeen ajelimme Rovaniemelle Napapiirille Joulupukin Pajakylään, jossa aina on jouluinen tunnelma. Napapiiriltä suuntasimme Kittilän kautta Leville, jossa kävimme Levin huipulla katsomassa mahtavia maisemia. Ilma oli kirkas, joten näkyvyys oli tosi hyvä. Maisemat nähtyämme ajoimme Levin matkailukeskukseen ja majoituimme hotelli Hullu Poroon.


Tiistai 27.7.2010

Tiistaiaamu oli sumuinen, kun lähdimme aamupalan jälkeen ajelemaan Pallastunturille, jonka luontokeskuksen auditoriossa me katsoimme luontofilmin alueen luonnosta, kasvistosta ja eläimistä. Näin saatiin vähän suuntaa sille, miltä siellä olisi näyttänyt, jos sumua ei olisi ollut. Jatkoimme matkaa Jerisjärven rannalle Tunturiporo-poronlihamyymälään, jonka ihana henkilökunta tarjosi ryhmälle kahvikupposet kahvia. Ajoimme Olostunturin kupeelta Muonioon, jossa pidimme rahanvaihtotauon. Norjan kruunuja vaihdettuamme jatkoimme matkaa Sonkamuotkaan Arctic Knifen matkamuistomyymälään ja Sannan edullisille munkkikahveille - ja taisi sieltä jokunen matkamuistokin mukaan löytyä. Sieltä matkamme jatkui käsivartta pitkin Kaaresuvannon kautta Kilpisjärvelle. Sumun vuoksi pystyimme vain kuvittelemaan, kuinka kaunis 1029 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava ”Jörö”, Saanatunturi, on. Kilpisjärveltä matka jatkui Norjan puolelle ja maisemat vaihtuivat jylhään vuoristoon. Ajelimme Skibotnin ja Nordkjosbotnin kautta Tromssaan, jossa majoituimme keskustassa sijaitsevaan Clarion Hotel Bryggeniin. Majoittumisen jälkeen nautimme päivällisen hotellin ravintolassa.





Keskiviikko 28.7.2010

Aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan Tromssan nähtävyyksiä paikallisen oppaan kanssa. Tromssan kaupungin keskusta sijaitsee saarella, jolla on pituutta noin 12 km ja leveyttä n. 2 km. Tromssa on Pohjoismaiden suurin Napapiirin pohjoispuolella oleva kaupunki ja se on myös vilkas kalastus- ja yliopistokaupunki. Tromssaa kutsutaan myös Pohjolan Pariisiksi. Me kävimme mantereen puolella katsomassa lähempää arkkitehtuuriltaan mielenkiintoista Jäämerenkatedraalia, jonka jälkeen ajelimme merensalmen yli takaisin Tromssan saarelle 1036 metriä pitkää siltaa pitkin. Kävimme katsomassa yliopistoalueen ja vierailimme Tromssan museon tiloissa, jonka jälkeen ajoimme keskustassa maanalaisessa tunnelissa pienen pätkän - kokemus sekin!




Opastuksen päätyttyä lähdimme suoraan ajamaan Bjerkveidetiin, josta ylitimme vuonon lautalla Svensbuhun. Näin saavuimme Lyngenin niemimaalle, joka jakautuu kahteen syvään osaan. Me ajelimme Lyngenin niemimaan pohjoisosassa 22 kilometrin matkan tullen Lyngseidetin kylään, joka sijaitsee Lyngenvuonon rannalla. Sieltä ylitimme vuonon lautalla toivoen parempaa ilmaa ja alhaalla olevien pilvien haihtumista. Saavuimme Kaivuonon hallintokeskukseen Olderdaleniin, josta jatkoimme matkaa bussilla Nordreisan kuntaan kuuluvaan Storslettiin. Matkalla olisi pitänyt näkyä huikaisevia maisemia Lyngenvuonon yli Lyngenin Alpeille, mutta tällä kertaa ilma oli suttuinen ja pilvet mököttivät alhaalla. Storsletissä pidimme vielä virkistävän kahvitauon Bio´s Cafe -nimisessä kahvilassa. Matka jatkui Naavuonon kunnan kautta Altaan. Pyörähdimme kierroksen Altan keskustassa ja majoituimme Rica Hotel Altaan. Majoittumisen jälkeen nautimme päivällisen valtavista buffet-pöydän antimista.






Torstai 29.7.2010

Runsaan aamupalan jälkeen lähdimme usvaisesta Altan kaupungista. Altasta lähtevä tie nousee vähitellen ja sen varrella olevan kanjonin jylhyys ja ympärillä olevien tuntureiden suuruus on vaikuttava näky. Maisemat muuttuivat vähitellen tasaisemmiksi, kun ajelimme Kautokeinon kautta Suomen puolelle Enontekiöön. Enontekiöstä jatkoimme matkaa Peltovuoman ja Raattaman kautta Leville ja sieltä edelleen Kittilään, jossa ruokailimme hotelli Kittilässä. Tuntui hurjalta kun Kittilässä oli silloin lämmintä n. 16 astetta ja samaan aikaan meille tuli viestiä, että täällä Savossa lämmintä oli peräti huimat 36 astetta. Aikamoinen lämpötilaero! Tauon jälkeen suuntasimme Sodankylän ja Luoston kautta Pyhätunturille, jossa majoituimme hotelli Pyhätunturiin.


Perjantai 20.7.2010

Perjantaiaamu oli aurinkoinen ja lämmin. Saksalaisten seurassa nautitun aamiaisen jälkeen lähdimme kotimatkalle Kemijärven kautta Rukalle, jossa kävimme katsomassa Rukan uutta keskustaa ja pidimme samalla myös kahvitauon. Monelle maistuikin Pitäjän Pirtin vastaleivotut

valtavan suuret munkit. Rukalta jatkoimme matkaa Kuusamon kautta kohti Suomussalmea, mutta ennen Suomussalmea pysähdyimme vielä katsomaan turvepäistä Hiljaista Kansaa, joka on tanssija ja koreografi Reijo Kelan vaikuttava teos tien varrella. Nähtyämme turvepäät lähempää matkamme jatkui Suomussalmelle, jossa kävimme Kiantajärven rannassa sijaitsevassa Jalonniemi-talossa. Pienten ostosten jälkeen jatkoimme matkaa Kontiomäen Shellille, jossa ruokailimme ja niinpä jaksoimme loppumatkan helteisille kotipaikkakunnille.


Lapin tunturien ja Norjan jylhien vuorten maisemat ovat aina näkemisen ja kokemisen arvoisia.

Tromssan oppaalta kuulimme, että koko kesä on ollut tuolla seudulla aika viileää ja epävakaista, joten meidän reissun aikana ei valitettavasti tapahtunut muutosta Norjan puolella. Mutta näinhän se on, että jos kerran käy Lapissa, niin sinne tekee mieli myös uudestaan. Joten varmasti tulemme vielä joskus näkemään aurinkoisia Lapin maisemia.

- Sari